maanantai 22. marraskuuta 2010

Autotallin ilmanvaihto

Autotallin ilmanvaihto oli vielä jäänyt vaiheeseen. Nyt laitoin sen kuntoon, eli tein korvausilmaventtiilit nosto-oviin ja pajan puolen ulko-oveen. Poistoventtiilit on tallin toisella seinällä katon rajassa. Painovoimaisesti homma siis hoituu. Kolme 45 millistä reikää porasin kuppiterällä oven alaosaan, ja ruuvasin peltisen ritelin niiden päälle. Ritilässä on säädettävät ilma-aukot. Kovimmilla pakkasilla voi reiät laittaa kiinni.


Ulkopuolella oleva ritilä. Hyvin tuntui ilma liikkuvan, eli homma todella toimii. Pajan puolen ulko-oveen tein pyöreän 100 millisen reiän, johon tuli sisältä saadettävä pyöreä korvausilmaventtiili. Se piti liimamassalla laittaa kiinni, kun oven styroksiseen sisustaan ei saanut sitä ruuveilla kunnolla kiinni.




Sain myös uuden sähkökaapin oven asennettua. Maisteri Puronlahti tuuttasi alkuperäisen kurttuun kaivurin persuksella.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Uusi ikkuna ja muutakin

Viikonloppuna sain taas hommia paljon eteenpäin. Perjantaina asenneltiin Janne P:n kanssa tallin iso ikkuna paikoilleen. Puolen tunnin homma.






Uusi uljas ikkuna ulkopuolelta.








Lauantaina aloin työstämään alapohjan huoltoluukun kantta. Naapurifirman heppulit tekivät mulle siihen kannen turkkilevystä. Se pitää lämmöneristää ja tiivistää niin, että radon-kaasut eivät nouse siitä talon sisään. Päätin liimata kolme 50 millistä uretaanilevyä sen pohjaan. Liima pinnassa.




Uretaanilevyt leikkasin niin, että ne olivat puolisen senttiä kauttaaltaan pienemmät kuin lattiassa oleva reikä. Alimmaiseksi liimasin solukumieristettä niin, että se oli taas puolisen senttiä suurempi kuin reikä. Näin se tiivistyy kunnolla.





Sitten liima kuivumaan yöksi painon alle. Painavin esine, mikä tallista löytyi oli kompura sekä sen päälle pakki ja muuta roinaa...










Aamulla kun liimausta kokeilin, niin se rapsahti irti. Oli joku ihmeellinen kemiallinen reaktio käynyt liiman ja uretaanin välillä. Liimä oli ainoastaan syövyttänyt uretaaniin syvät urat eikä siis ollut tarttunut lainkaan. Enpä tuota olisi arvannut. Oli otettava käyttöön toinen konsti. Porasin koko hökötysen läpi kolme reikää, joiden läpi vein kierretangot. Alapuolella tukeva levy, jonka käsittelin kosteussululla ja lopuksi pultit molemmin puolin kireälle. Nyt pysyy nipussa hyvin. Yläosaan vielä sormen paksuinen kumitiiviste. Pitäisi olla tiivis.

Luukku humpsahti paikoilleen nätisti ja tiiviin tuntuisesti. Luukun pulttasin kiila-ankkureilla lattiaan kiinni. Jos alapohjaan tarvitsee mennä, niin neljä mutteria vaan auki ja luukku nousee kahvasta nostamalla ylös.









Autotallin seinään asentelin myös vesipostin. Siihen saa autonpesuletkun näppärästi kiinni. Työpöytään sahasin reiät pesuallasta ja hanaa varten myös.









Sunnuntaina isänpäivän kunniaksi konttailin terassin ja kuistin alla pulttamassa alapohjan tuuletusluukkujen ritilöitä paikoilleen. Seitsemän luukkua niitä tuli kaiken kaikkiaan. Ei pääse pieneläimet alapohjaan mylläämään.





Tallin viimeisen ikkunan listoittelin vielä valmiiksi. Hyvin se antaa valoa työpöydälle. Kaihtimet tuohon voisi kyllä vielä laittaa.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Ikkunan korjaus

Soittelin ikkunaongelmasta Lammin ikkunat -tehtaalle ja sain sieltä kiinni tuotantojohtajan joka otti ongelman hoitaakseen. Pyysi tulemaan tehtaalle ikkunan kanssa. Päädyttiin ratkaisuun, että käännetään ikkunaa 90 astetta vasempaan, jolloin tuuletusikkuna tulee sisäpuolelta katsoen oikealle puolelle pystyyn. Alumiiniset ikkunalistat piti uusia ulkopuolelle. Torstaina ajelin pakulla Lammille ja ikkunamestari hoiti homman puolessa tunnissa. Loistavaa asiakaspalvelua. Homma maksoi mulle 50 euroa, eli 500 euron vahinko pieneni huomattavasti..

Palkitsin tuotantojohtajan Brandy-pullolla. Kuvassa uusi muokattu ikkuna. Saranoiden ja muiden siirto olisi ollut iso työ, joten ne jätettiin ennalleen. Isomman ikkunan saranat on nyt siis alapuolella, mutta se ei paljoa haittaa.

Tallin öljynerotuskaivon fiksasin lopulliseen kuosiin. Siinä oli melko paljon betonia päällä lattiavalun jäljiltä. Ajelin rälläkällä renkaan kaivon ympärille ja piikkasin ylimääräiset betonit pois. Tuli toimiva ja siistin näköinen. Hommasin myös lämminvesivaraajan ja muita putkitarpeita. Putkari saa käydä ne asentelemassa.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Ikkunoita ja muuta

Talossa alkaa olemaan lamput sun muut verhotangot paikoillaan. Tallissa sain alaosan laatoituksen saumauksen ja silikonin tursotuksen valmiiksi. Tässä saumattua laattaa. Oli tarkkaa hommaa, ettei seinä ja lattia sotkeentuneet.





Viime viikolla saapuivat autotallin ikkunat. Mahtuivat näppärästi yhdelle kuormalavalle. Kiitolinjan heppu työnteli ne pumppukärryllä suoraan tupaan.









Lauantaina tuli Janne P. taas kaveriksi ikkunoita asentelemaan. Aloiteltiin pienempiä ikkunoita asentelemaan ja ne menikin nopeasti seinälle. Kiilojen kanssa ne aseteltiin paikoilleen ja uretaanilla lukittiin aukkoihinsa.





Isompaa pajan puolen ikkunaa kun alettiin nostelemaan paikoilleen, niin selvisi ikävä asia. Oltiin tilattu epähuomiossa väärän kokoinen klasi. Mitat oli kyllä oikein, mutta väärillä sivuilla. Piti olla 110 korkea ja 130 leveä, mutta ikkuna olikin 130 korkea ja 110 leveä... Ei auttanut muu, kun lyödä styroksit takaisin aukkoon. Uusi ikkuna pitää siihen tilata ja vanha jää tietysti käsiin. Aika kallis vahinko. Kukahan ostaisi tuollaisen ikkunan?






Asenneltiin myös pajan ja tallin välinen palo-ovi paikoilleen. Lauantai-illan ratoksi listoittelin kaikki ikkunat ja palo-oven. Piti laittaa leveämpää listaa, kun kapeampi oli jo lopussa. Siistiä jälkeä tuli.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Laatan heittoa

Muutto on takana ja viikko on jo asuttukin uudessa talossa. Kovasti on ollut hommaa sisustuksen kanssa. Tauluja, lamppuja, peilejä ja naulakoita on tullut ruuvailtua ympäri seiniä ja kattoja. Aikaa vievää hommaa. Autotalliin pääsin taas hommiin sunnuntaina. Ylijäämälaatoilla ajattelin laatoittaa autotallin alanurkat. Omat laatat ei olisi riittäneet, joten Jussin kanssa vaihdoin sen ylijäämälaatat minulta yli jääneisiin villoihin. Vaihdantatalous toimii pahnatiellä.

Aloitin homman sivelemällä Kosti kosteussulkua muutaman kerroksen tallin kaapiston taakse. Jos alkaa vesi roiskumaan seinälle, niin se ei sitten imeydy kipsilevyyn.






Valmistelin laatoitushommaa leikkelemällä laatat rälläkällä oikean kokoisiksi. Sirkkelillä ajelin pahvista suikaleita laatoituksen alle, että nurkkaan jäisi sopiva kolo silikonia varten.









Kurat pöntössä. Kohta alkaa laatta lentämään.








Valmista laatoitusta. Aika siistin näköistä tuli. Laatan värikin sopii hyvin tuohon. Vielä saumaus ja lopuksi harmaata sikaflexiä laatan päälle ja alle, niin homma on valmis.






Kaapin taustan laatoitus. Nurkassa on isompi aukko sitä varten, että jos tarvitsee vielä jotain letkua tai johtoa vetää talon alta talliin. Pyöreä aukko on vesiputkea ja viemäriä varten. Nuo jäävät kaapiston sisään piiloon.
Visit InfoServe for Blogger backgrounds.