sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kaidetta terasseille sun muuta

Sunnuntai meni nysvätessä kaikenlaista pikkuhommaa raksalla. Laittelin viemärituuletusputken tallin yläpohjassa lopulta kuntoon, kun oli tarvittavat osat. Kaksi lautaa naulasin putken tueksi kattoristikoihin ja teräspannalla vielä lautaan kiinni. Luulisi pysyvän. Laiton villaa putken juureen ja alapuolelta teippasin liitoksen tiiviiksi höyrysulkuun. Talon ulkoseinään vaihdetut vialliset panelit maalasin talon värillä ja aloittelin tallin väliseinän pakkeloimista.

Talotehtaan hiipparit ähräsi tontilla samaan aikaan. Päätykoristeet asensivat paikalleen molempiin päätyihin. Tuulenohjauspahveja asennusporukan ikä-nestori ähelsi koko päivän paikoilleen pilkkopimeässä yläpohjassa. Laittoi ne oikeaoppisesti rimojen kanssa kiinni. Tässä tallin puoleinen päätykoriste paikoillaan.







Kuistille ja terassille ruuvailivat kaiteet paikoilleen. Tuli aika suojaisa ja mukava oluenryystämispilttuu. Hieman harmittaa, kun ei kesällä ehtinyt noita kaiteita maalaamaan. Tallin kanssa hangatessa meni kaikki vapaa-aika. Ne olisi irrallisena ollut kuitenkin helpompi sutia. Tai sitten ruiskulla suhistella valkoisiksi.




Tässä kuistin puoleinen karsina. Pitää suojata nuo käveltävät pinnat, ettei ne tehtaan juippien tossujen alla kulu heti kuopalle.

2 kommenttia:

  1. hyvännäköset kaiteet, onko mistä tavarasta tehty vois itselle tehdä samanlaiset

    VastaaPoista
  2. Kaiteet tuli talon mukana ja talotehtaan ukkelit asentelivat ne paikoileen.

    VastaaPoista

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.