Runko hahmottuu. 75x75 millisestä kestopuusta pätkin pystytolpat ja niihin kiinnitin jykevillä ruuveilla aiemmin kasaamani ja maalaamani elementtikehikot. Ulkopintaan vaakapanelit. Puutavaraa oli jäänyt sopivasti yli tallin rakentamisesta. Paneli on samaa kuin talossa ja tallissa.

Katon tein 18 mm vanerista. Pariin otteeseen maalasin kaikki puuosat.
Katteeksi sain naapurilta yli jääneitä palahuopia. Kaadoin katoksen kyljelleen, kuumailmapuhaltimella lämmittelin ja nauloilla naputtelin paikalleen.
Vinorimoja on koristeena talon ja tallin päädyissä, joten päätin tehdä niistä katoksen yläosan. Istuu sitten ulkonäöllisesti maisemaan. Valmiiksi ostettuina ne on melko hintavia, joten ostin parikymmentä metriä 32 millistä lautaa, joista sain sirkkelöimällä kolme rimaa tehtyä yhdestä laudasta. Kova sahaaminen siinä oli, mutta ei maksaneet paljon mitään.
Pömpeli lähes valmiina. Päätin kiinnittää ovet vasta, kun katos on ulkona paikallaan.
Katos ulkona paikallaan. Ruuvasin sen kulmaraudoilla asfalttiin kiinni, ettei myrskytuulet vie sitä mukanaan. Tuonne mahtuu röskapöntön viereen vielä kompostikin.
Nätisti se istuu tallin viereen. Kelpaa siellä roskapöntön asustella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti