Talotehdas laitteli meille tammikuun lopussa ensimmäiset oikovedokset talon lupakuvista. Olivat tehneet pohjakuvan meidän powerpoint kuvien perusteella. Niitä sitten Minnan kanssa muutamana iltana ihmeteltiin ja tehtiin sitten viimehetken muutokset. Muutamaa seinää ja ikkunaa vielä siirrettiin. Ovien avautumissuuntia muuteltiin ja muutamaa muutakin pikkujuttua. Vastaava työnjohtaja Haaviston Anssi kävi meillä yksi aamu myös kuvia ihmettelemässä. Anssi kävi myös tontilla miettimässä meidän talon ja tallin lopulliset lattiakorot, jotka merkkailtiin kuviin.
Minä kävin kunnan rakennustarkastajalle vielä kuvia näyttämässä. Kyllä ne sinne kelpasivat ja näyttivät vihreää valoa rakennusluville. Perjantaina 5.1 laitettiin kuvat postilla talotehtaalle. Viikko-pari menee, kun piirtelevät lupakuvat meille.
Perustuksista ja paalutuksista olen kilpailuttanut alan eri toimijoita. Perustusten tekijöistä mukana kilvassa olivat ME-perustus Muuramesta ja Perustava OY Orimattilasta. Paaluttajia olikin sitten kuusi firmaa, joista tarjouksia pyysin. Perustusten tekijät tarjoavat myös paalutusta kokonaispaketeissaan mutta ne ottavat siitä omat katteensa välistä, joten päätin ottaa paalutuksen erikseen. Säästöä tuli monta tonnia.
Voittajina maaliin pääsivät Perustava Oy ja Teräspaalutus Tamminen Ruotsinkylästä.
Perustava Oy tekee meille myös autotallin perustukset sekä suunnitelmat molemmille.
Tallin perustukset ovat tyyppiä "reunavahvistettu laatta". Tekevät tallin pohjat samaan syssyyn niin pääsen heti kesällä sitä rakentamaan, kun Design-talon heput tekevät meille taloa. Lupakuvia siis odotellessa.
Eteläisen rajanaapurin talo on noussut jo harjakorkeuteen. Viikko sitten vielä pohjia valoivat. Melko kiireinen aikataulu on siellä ollut. Luultavasti valuhommat viivästyivät pakkasten takia.
Fingerporissa oli tänään loistava strippi liittyen rakentamiseen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei. Mielenkiintoinen blogi. Kiinnostaisi paalutuksen ja perustuksien kustannukset, itselleni tulossa vastaava urakka kesällä.
VastaaPoista