Varsinaiset rakennushommat on loppuneet jo mutta pientä viilausta on enää jäljellä lähinnä autotallissa. Loppukatselmus on tallissa vielä pitämättä. Sitä varten tarvitsen vielä putkimiehen tekemään liitokset vesipisteille ja kytkemään varaajan. Naapurikorttelin putkimies lupasikin tällä viikolla tulla homman tekemään. Sähkäri kävi jo viime viikolla tekemässä mittauspöytäkirjan sähkötöistä. Sekin tarvitaan loppukatselmukseen. Lupasi piirrellä kuvakin tallin johdotuksista. Tässä lavuaarin alustan putkitukset odottamassa kytkentää.
Lattiakaivon jouduin maalaamaan, koska se alkoi ruostumaan. Ilmeisesti päällä olleet betoniroiskeet olivat syövyttäneet siinä olleen maalin pois. Teräsharjalla harjasin pintaruosteet pois ja maalasin koko kaivon mustalla Hammerite-maalilla. Nyt se pysyy siistinä.
Pajan puolen ikkunaan tilasin sälekaihtimet. Ikkuna on suoraan etelään päin joten aurinko olisi kesällä paahatanut kopin liian kuumaksi. Puolisen tuntia meni niitä asennellessa.
Peltiseppä kävi muutama viikko sitten asentamassa ikkunoihin tippapellit. Laitteli samalla ovien kynnyksiin metalliset kynnyslistat. Smyygilautojen laittelu menee kyllä keväälle. Se on aika näpräämistä ja sitä ei viitsi talvipakkasilla tehdä. Voi sitten keväällä samalla maalata ne valkoisiksi.
Vesipisteen ympärille laittelin viime viikolla laatoituksen ylijäämälaatoista. Eipähän seinästä ala maalit rapisemaan vesiroiskeiden takia. Tässä laatat saumattuna mutta vielä ilman silikoneja. Tallin vesipisteen kupariset putket maalailin valkoisiksi.
Talon puolella on huomattu muutamia puutteita parin kuukauden asumisen jälkeen. Kahden makuuhuoneen huonetermostaatit on ristissä keskenään jakotukilla. Talotehtaan sähkäri tulee ne korjaamaan. Lisäksi lattialistat on vielä vaihtamatta. Luovutustarkastuksessa jo todettiin, että niiden yläpinnasta puuttuu maalia lähes koko talossa. Uudet listat saapuikin jo ja niitä tulee talotehtaan listamies vaihtamaan lähiviikkoina. Lisäksi ikkunatehtaalle reklamoitiin ulommaisten ikkunoiden tiivisteiden irtoamisista. Sieltä kerrottiinkin, että kumitiivisteissä on valmistusvirhe ja että ne kaikki vaihdetaan. Heppu tulee perjantaina sitä tekemään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti