lauantai 20. elokuuta 2011

Asfaltin reunakivien asennus

Perjantaina laiteltiin Janne P:n kanssa asfaltin reunakivet paikoilleen. Rakennusaikana oli lähes kaikki reunakivet irtoilleet kaivurin telojen ja kuorma-autojen renkaiden alla ja nyt sitten laiteltiin uudet tilalle. Hain kivet Kivikoplasta espoosta. Kyseessä on Ruduksen kahdeksan senttiä korkeat liimattavat reunakivet, joissa on bitumi pohjassa jo valmiina. Muutaman mutkan ja madaltuvan päätykiven hommasin myös.

Putsasin kadun ensin huolellisesti painepesurilla ja harjalla puhtaaksi. Mitattiin kadun leveys vielä ehjästä kohdasta ja tehtiin sen mukaan merkit omalle reunalle, että pysyy katu saman levyisenä. Räpsylangalla linja asfalttiin ja sitten hommiin. Kaasutohottimella asfaltti ja kivessä oleva bitumi kuumiksi ja kivet pintaan painamalla kiinni.



Muutamassa kohdassa olevat asfaltin patit tasoiteltiin kuumentamalla asfaltti toholla kuumaksi ja petkeleellä työntämäen patit tasaiseksi. Istuu kivet hyvin paikallaan ja tarttuvat paremmin alustaan koko matkalta.









Kulman asennus käynnissä. Kivet ensi paikalleen halutulla tavalla ja liidulla viivat merkiksi. Kivet pois, kuumennus ja kivet paikoilleen.






Valmista kiveä toisella nurkalla. Pitää hakea lisää pyöreää kiveä ja täyttää tuo väli reunakiveen asti niillä.











Etupihan reunus valmiina. Muutaman tunnin homma. Pitää talveksi laitella aurauskepit nurkkiin, ettei innokas aurakuski ajele kiviä irti.






Nurmikko vihertää jo mukavasti. Puita ja pensaita pitäisi vielä istutella tänä kesänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.