Lauantaina kävin Handolinilta ostamassa neljä puuta tontille. Kaksi Terijoensalavaa, luumupuu ja omenapuu. Sunnuntaina niitä istuttelin maahan. Etupihalle keittiön ikkunan edustalle laittelin luumupuun. Se on lajia "Sinikka". Nimi viitannee sinisiin luumuihin.
Harjateräksen, narun ja naulan avulla piirsin multaan pyöreän istutusalueen. Reunoilta kaivelin mullan pois, ja asentelin kehää kiertämään reunakivet. Niitä oli jäänyt melko paljon yli pihakivetyksistä joten nyt niille löytyi sopiva paikka. Kivien alle ripottelin hieman kuorikatetta, etteivät ne painu multaan liian syvälle. Nurmikon leikkuu on nopeaa tuosta puun ympäriltä ja lopputulos on heti siisti. Mullan kääntö koko alalta, puu maahan ja kuorikatetta päälle.
Talon pätyyn istutin omenapuun samalla tavalla. Sen lajike on Pirja. Hieman se on vielä orvon näköinen tuossa, mutta pian siihen saadaan lisää puuta ja pensasta.
Kaksi Terijoensalavaa sai paikan etupihan kulmasta.
Aiemmin perjantaina kaivelin kadun varteen paikan kivikkoa varten ja rajasin sen laudalla. Toisella puolella ajoluiskaa on myös kiviä, joten meinattiin tälle puolelle tehdä samanlainen "installaatio". Pitää jostain hakea kiviä peräkärryllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti