maanantai 11. heinäkuuta 2011

Sokkelin reunustaminen

Lauantaina kaivelin tallin edustan pihakaivon hiekan seasta esiin asfalttimiehiä varten. Saavat sitä hieroa oikeaan korkoon, kun tekevät kaatoja pihalle.






Sähkökaapin jalustalle tein laudoista muotin, etteivät vedä asfalttia ihan kaappiin asti. Jos sähkökaappia tarvii joskus operoida, niin ei tarvitse alkaa asfalttia piikkaamaan auki.






Rautakaupasta hain puutavaraa sokkelien reunustamista varten. Meillä on muutamia paikkoja, joihin niitä tarvitaan rajaamaan nurmikko ja seinustalle tuleva sepeli toisistaan. Lopputulos on siistimpi eikä nurmikko ala leviämään seinustalle. Kyllästetyllä 5-tuumaisella laudalla homma hoitui ja maahan ne kiinnitin kyllästetyillä 2*2 tuumaisilla tapeilla. Tapit teroittelin teräväksi pöytäsirkkelillä.

Metsän puolen seinustalle tuli tällainen häkkyrä. Ihan kunnolla saa noita kiinnitystappeja maahan hakata. Maa on tiivistettyä mursketta, joten pari-kiloista moskaa saa heiluttaa ihan olan takaa. Laudat passin kanssa suoraan ja terassiruuveilla tappeihin kiinni.




Toiseen päättyyn tällainen viritys. 5-tuumaisen alle jäi aikamoinen rako, joten ruuvasin sen alle vielä talotehtaalta jääneitä kieroja terassilautoja.











Tallin päädyn lautahässäkkä. Päätin laittaa tähänkin laudoituksen, vaikka pihasuunnitelmassa sitä ei ollut. Siinä oli piirretty tallin pääty hiekaksi, mutta meinattiin laittaa multaa tuohon kuitenkin, koska naapurit laittaa rajan taakse myös multaa/nurtsia. Nyt voi tilailla sepeliä ja täyttää nuo sekä istutusaltaiden taustat. Laskin että 6-7 kuutiota sepeliä noihin menisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.