Maanantaiaamuna tilasin tontille 7 kuutiota 16-32 mm sepeliä ja lavallisen multaa. Tavara olikin tullut tontille jo iltapäivällä. Päätettiin illalla alkaa heti hommiin ja soitinkin Raksakoneen Tuomolle, että onko sillä yhtään kuormaajaa vapaana. Yksi Norcar olikin sopivasti joutilaana ja sen kuljetuskin järjestyi hienosti, kun Tuomo lupasi tuoda laitteen trailerilla suoraan tontille. Loistavaa palvelua jälleen Raksakoneesta.
Viiden pintaan kone tulikin ja alettiin levittelemään sepeliä talon ja tallin vierustoille. Jarmo sepelin kimpussa.
Sepelit oli levitelty reilussa tunnissa ja alettiin täyttelemään istutusaltaina mullalla. Minä ajelin tavaraa laareihin ja Jarmo levitteli ja tamppasi sitä sileäksi. Nopeata touhua. Kaikki kama oli paikoillaan kolmessa tunnissa.
Tässä kuvaa päädyn sepeleistä ja mullista. Päädyssä oli vielä aikamoinen kasa savea, jonka kuskasin ja levittelin takapihalle täytteeksi.
Takapihan laari täynnä tavaraa. Täytemaan levittely piti lopettaa illalla kymmenen aikaan, ettei naapurit hermostu koneen ulinaan. Muutenkin tarttis hieman tehokkaamman koneen tuohon hommaan ja isomman kauhan. Pihan muokkaus kaipaa vielä kaivuriakin. Keke on luvannut tulla homman hoitamaan heti kun ehtii.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti