maanantai 3. toukokuuta 2010

Muotit poistettu

Maanantaina oli Perustava Oy:n heppulit poistaneet muotit talon sokkelin päältä. Töistä tullessa tontilla piipahdin ihailemassa sileätä pintaa.

Tarkasti oli muotit olleet. Ristimitassa oli muutaman millin heitto ja muutenkin oli kohdallaan. Timattilaikalla olivat ajelleet pinnan niin sileäksi, että korkeudessa isoin heitto oli 3 millin luokkaa.


Kuvaa päädystä. Olivat valaneet vielä sokkelin sisällä näkyvät puöreät 15 senttiä paksut anturalaatatkin, jotka tulee terassin jatkeen alle. Ne nostellaan paikalleen, kunhan ollaan saatu ulkotäyttö valmiiksi.





Terassin pääty. Reiät on alapohjan tuuletusputkia varten. Varsinaisia putkia tulee kuusi kappaletta. Terassin alle jääviin riittää pelkät ritilät. Ne reiät onkin jätetty hieman ylemmäs, niin täyttöhiekan voi levittää lähes samaan tasoon joka paikassa.





Siisti laatikko. Loppuviikosta laittelen patolevyt ja routalevyt paikoilleen ja viikonloppuna alkaa ulkotäytöt. Kemppe tulee keskiviikkona kaveriksi ja Janne P. viikonloppuna täyttöjä tekemään. Janne P. on vuokrannut pyöräkuormaajan, jolla homma hoituu liukkaasti.

Huomenna alkavat laittelemaan tallin sokkelimuotteja paikoilleen. Aamulla haettiin Janne P:n kanssa suoraan tehtaalta tallin sokkelin alle tulevat 10 senttiä paksut EPS:t.
Ensi viikon maanantaina tulee taloon ontelolaatat, eli saadaan perustukset siihen kuntoon, kun talotehdas vaatii.

Sähkökaappiin oli päivän aikana ilmestynyt sähkömittari, eli nyt saadaan virtaa omasta tonttikeskuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.