Lauantaina haettiin Jarmon kanssa heti aamutuimaan rautakaupasta lisää lautaa ja aloitettiin tallin seinien kapulointi. Levyjaon mukaan pitää aina saumakohtiin laitella pystypuut, johon levyt voi ruuvata kiinni. Niitä menikin sinne monta kymmentä. Aikamoista näpräämistä.
Niiden väliin laiteltiin 50 milliset villat. Ilta alkoi jo tulla, joten painuttiin saunaan pesemään villapölyt pois.
Design-talon jullit olivat koko viikonlopun duunissa asentelemassa taloon sisäkattoa. Saivatkin sen melkein valmiiksi. Metrin verran jäi keittiön nurkasta uupumaan, kun niilta loppui paneli. Tässä olohuoneen kattoa.
Ja sunnuntai-aamuna oli ensimmäisenä työn alla höyrynsulkumuovi. Siinä olikin aikamoinen virittely, että se meni ilman vekkejä suorana seinälle.
Pienten rakennusteknisten takaiskujen jälkeen päästin iltapäivän puolella aloittamaan levytys. Se olikin suht nopeata touhua. Levyt voi nostella kokonaisina ja rasioita oli melko vähän. Mökki meni aika hämäräksi, kun levytettiin ikkunatkin umpeen... Illalla kahdeksan aikaan oli homma valmis.
Maanantaina alkoi mulla viikon loma, joka vierähtänee raksalla mukavasti. Kävin hiomassa ja maalaamassa teknisen tilan harkkoseinän, ruuvasin korotuspalat sähkörasioihin, sahasin ikkunat tallista auki ja asentelin tuuletusreikiin venttiilit.
Peltiseppä kävi asentelemassa katolle mustat reunapellit ja nurkkiin valkoiset pystypellit. Nyt on talli tämän näköinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti