tiistai 7. syyskuuta 2010

Stryoksia, rautaa ja lämmityskaapelia

Maanantaina aloitin hommat tallin tyhjennyksellä ja siivouksella. Sitten vaan styroksia lattiaan. Alle 10 sentin levy ja päälle 5 senttinen. 10 sentin levyt meni aika helpolla. Ne oli suurin piirtein ehjinä säilyneet kesän aikana, mutta 5 senttiset oli monet kulmavikaisia. Tuli kesällä käytettyä styroksipaaleja moneen otteeseen rakennustelineinä. Nyt se kostautui. No siitä selvittiin uretaanilla, jota menikin monta pulloa. Valun reunoille kiinnitin solukumin.

Tiistaina selkisi, että tuo valu jää kaivon ympäriltä liian ohueksi kaadon takia. Valu pitää olla vähintään 7-8 senttiä, että kestää auton painon murtumatta. Ei auttanut tässä vaiheessa muu, kun mitata liian ohuen valun kohta ja poistaa siitä päälimmäinen 50 millinen levy. Kaksi metriä kaivosta ulospäin oli liian ohutta. Moottorisahalla homma kävi kätevästi ja sain nätin viisteenkin aikaiseksi. Styroksin riekaleet kuskasin kaatikselle.


Seuraavaksi raudoituksen kimppuun. Väliseinän alle tulee paksumpi valu, ja sen kohdalle pitää laittaa lisäraudoitusta. Kuuden millin harjateräksestä muotoilin kannakkeet 8 millin harjateräksille. Roskalavan saranatappi oli oiva raudanvääntöpöytä..








Puronlahti suosiollisesti auttoi kantamaan tupaan raudoitusverkot. Ei niitä lerppuja olisi itse sisälle saanut paikkoja rikkomatta. Surrilangalla toisiinsa kiinni ja se homma oli siinä.






Talon komeroiden liukuovetkin saapuivat. Nostelin ne sisälle. Pirun painavia olivat. Ruuttasin keittiön kaappien taakse alanurkkiin silikonit. Ei pääse sinnekään sitten vesi paikkoja turmelemaan.





Sähkömies saapui neljän aikaan. Alettiin viritellä lattialämmityskaapelia talliin. Kolme kaapelia a 1800 wattia riittää pitämään tallin lämpimänä. Sähkäri sijoitteli kaapelia raudoitukseen ja minä toimin kelapoikana. Parissa tunnissa oli homma sillä mallilla, että kaapeli oli sieltä täältä kiinni ja sähköjulli läksi kotiinsa.



Minä jäin vielä muutamaksi tunniksi laittelemaan kaapelia nippusiteillä kiinni verkkoon. 240 metriä kaapelia ja nippusiteitä pitää laittaa puolen metrin välein, eli vaivaiset viisisataa nipparia pitää laitella paikoilleen... Kolmesataa meni jo tiistaina, keskiviikkona loput.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.