Maanantaina jatkui talossa hommat taas ison porukan voimin. Yksi kaveri teki talossa sisätöitä, eli laitteli väliovia ja listoja paikoilleen. Väliovista huomattiin että ovenkahvat oli erilaiset, kuin mitä oli valittu. Kahvat ovat perusvalkoiset rempulat, vaikka metallinväriset satiinipintaiset piti olla. Laittelin viestiä työpäällikölle ja uudet kahvat tulee tontille pikana.
Pari heppua laitteli puhallusvillaa talon ja tallin yläpohjiin. Aika pieniä heppuja olivat kooltaan, ja se taitaakin olla perusvaatimus työhönotossa noihin hommiin. Heput joutuvat letkuineen konttailemaan ahtaissa tiloissa. Toinen kaveri työnsi säkkitavaraa auton lavalla olevaan pumppuun ja toinen mylläsi yläpohjassa.
Pumppuauto piti kovaa meteliä pihalla.
Putkiheppulit, jotka viime viikolla kytkivät Pilpin päälle, tulivat nyt jatkamaan hommia. Konttailivat alapohjassa laittelemassa viemäreitä paikoilleen. Ahtaat on paikat tuolla, ja alla on karkeaa sepeliä. Hyvät valot oli kuitenkin hepuilla. Putket eristetään vielä EPS-eristeellä.
Topi-kalusteen ukkelitkin piipahtivat tontilla. Laittelivat liesituulettimen putken ympärille kotelon ja tekivät pari muutakin pientä hommaa.
Itse sipaisin viimeisen kerroksen maalia tallin kattoon. Nyt voi laitella loisteputket paikalleen ja pyytää sähkäriä kytkemään sähköt talliin. Niin ja tallin seinien alaosien maalaus pitää ottaa työn alle. Ovet voisi jo kohta tulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti