lauantai 2. lokakuuta 2010

Uusi uuni ja muutakin

Lauantaina taas raksalle. Aamulla piipahdin Rautiassa hakemassa hiukan maalia ja muuta tarvekalua. Siihenkin firmaan on uponnut jo satanen poikineen. Tallin kattoa aloin taas hiomaan. Alkaa jo tympiä koko kattohomma. Onneksi se alkaa kohta olemaan valmis. Hiton kovaa duunia on katon hionta ja pakkeloiminen. Luulisi että jokin hieman vähätöisempi vaihtoehto olisi jo keksitty autotallin palotorjuntapinnoitteeksi. No sain hionnan tehtyä ja vielä yhden pakkelikerroksen sipaisin pintaan. Enää kevyt hionta ja maalaus jäljellä. Sitten se saa mun puolesta olla.

Samaan aikaa oli uunimestari apulaisineen fiksaamassa uuniin uusia pintoja. Koko setti oli uusia kaakeleita, eli koko höskän pinnat panivat uusiksi. Koko päivän ne sitä hankasivat, mutta nyt on kaakelit kohdallaan ja saumat on siistit. Jussi poikkesi raksalla ja pääsi malliksi.




Laittelin rännikaivot viemäriputkien päihin. Jos sadetta tulee, niin putkesta tuleva vesi ei kairaa reikää maahan. Pitää vielä pihoja tehdessä säätää hieman kaivojen korkeuksia ja paikkoja.






Illan päätteeksi leikkasin kaikista ikkunoista niiden päällä alusta asti olleet höyrynsulut pois. Tulee mukavasti lisää valoa kämppään. Parempi oli sekin homma tehdä itse, ettei joku talotehtaan julli olisi pitkällä veitsellä rikkonut kalliita Contega SL-ikkunateippejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.