tiistai 12. lokakuuta 2010

Talon tiiviysmittaus

Tiistaina aamulla tehtiin taloon tiiviysmittaus. Ilmanvuotomittaus tehdään siten, että rakennuksen sisälle aiheutetaan alipaine oviaukkoon tiiviisti asennettavalla tietokoneohjatulla poistopuhaltimella. Laite säätää taloon alipainetta halutusti ja painetunnistimen avulla se laskee paljonko rakennuksen vaippa päästää ilmaa lävitseen. Saksalainen kaveri nimeltään Ingo Achilles Dimensio Oy:stä tuli mittauksen tekemään. Laitetta asennetaan.





Kaikki mittausta haittaavat reiät, kuten takan kaikki luukut ja pellit piti teipata huolellisesti umpeen.










Laitteet valmiina mittausta varten. Kun kaikki oli valmista, niin tietokone ohjasi puhaltimen nopeutta ja ajoi läpi testiohjelman, jossa siis talon sisälle imettiin viisi eri alipainetta ja vuotoluku mitattiin jokaisesta. Lopussa tehtiin testi vielä toisin päin, eli talo ylipaineistettiin.








Puronlahden isäntä oli myös paikalla. Janne on tehnyt paljon pioneerityötä suomessa tiivisrakentamisen saralla ja tuo maahan alan tuotteita. Niitä onkin meikäläisen torppa täynnä..
Lämpökameralla saa helposti selville mahdolliset ongelmakohdat. Ei hirveästi löytynyt.




Ingo mittaa vuotolukua. 50 pascalin alipaineella meidän talon n50 arvo oli 0,64. Ja q50 arvo, joka merkkaa aitoa höyrynsulun tiiveyttä oli niinkin alhainen kuin 0,58. Tuo n50 arvo on sitä alhaisempi mitä isompi on talon sisätilavuus, eli se on laskennallinen arvo tuosta ilmavuotoluvusta. Yksikerroksisessa puutalossa on harvinaista päästä n50 arvossa alle yhden. Eli ei mennyt meikäläisen teippausurakka ihan hukkaan. Talo on todella tiivis ja lähentelee passiivitalon arvoja. Energiatehokkuusluku on meidän talossa parasta A-luokkaa.

Keskiviikkona on talon luovutustarkastus, johon tulee paikalle talotehtaan edustaja, vastaava työnjohtaja sekä asiakkaat, eli Minna ja minä. Kolutaan nurkat läpi mahdollisten vikojen takia. Iltapäivällä tulee sitten 1,5 kuutiota betonia tontille. Meinasin valaa tallin edustan ajoluiskat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Visit InfoServe for Blogger backgrounds.